Kosmetologin blogi
Olen Krista Kaunisvirta, Cidesco- kosmetologi ja estenomi. Blogissani kerron mitä kauneushoitolan ovien sisällä tapahtuu. Kuitenkin yrittämättä todistaa tapojemme olevan ainoita oikeita tehdä tätä itselleni rakasta työtä. Tositarinoita ja asiakaskokemuksia kuvilla höystettynä, siitä mitä kaikkea muutakin, kuin vain meikkaamista ja kynsienlakkausta työssämme teemme. Tulen kutsumaan myös asiantuntijoita sekä asiakkaitakin kertomaan oman näkemyksensä tai kokemuksensa kauneuteen ja kenties terveyteenkiin liittyvistä aiheista, jolloin te rakkaat lukijat saatte mahdollisimman paljon inspiraatiota ja ajatuksia itsenne hoitamiseen.

Yhteystiedot
Savilankatu 13
26100 Rauma
Ma – Pe | 9-17:30
La | 9-13:30
Varaa aika
Puhelin: 02 822 9028
Kestävä ihonhoitosuhde
Joskus asiakas toivoo yhden yön ihmettä yhdellä hoidolla. Sen, jonka tulokset kestävät ikuisuuden. Loistavassa ihossa on kyse muustakin kuin nopeasta korjauksesta. Haluan motivoida asiakasta ihonhoitoon pitkällä tähtäimellä. Ajattele ihoasi talona. Jotta talo pysyy pitkään pystyssä, rakennetaan talolle kestävä perusta, jonka jälkeen lähdetään tekemään rakennustöitä. Rakennusvaiheen jälkeen maalataan seinät. Työtä ei jätetä puolitiehen maalaamalla […]
Happea ja uutta hehkua Geneo+ -hoidolla
Hoitokokemuksestaan kertoo 54-vuotias Tiina, jonka vapaa-aika täyttyy liikunnasta mökkeilystä. Geneo+ yhdistelmähoito kuulosti itselleni vähintäänkin vieraalta, mutta Kristan ja minulle aiemmin tehdyn Visia-ihoanalyysin mukaan sopisi väsähtäneen ja harmaanoloiselle iholleni hyvin. Happikuorinnalla saataisiin pois kaikki se harmaus ja kuollut ihosolukko, joka ihoa vanhentaa, ja tuodaan tilalle heleyttä ja kirkkautta. Myös kotituotteiden teho paranisi, koska RF-hoito yltää […]
3 + 1 hyvää syytä käydä kosmetologilla
Vieraskynä, todellinen asiantuntija, ihonhoidon konkari, luottokollegani, rakas ystäväni Hannele Aallos – Olkaa hyvä. – Vuosikymmeniä sitten, ollessani nuori, vastavalmistunut kosmetologi, eräs tuttavani kysyi minulta: ”Miksi minun pitäisi hoitaa ihoani?” Taisinpa hieman häkeltyä moisesta kysymyksestä. Miksi ei pitäisi? Nykyisin työskentelen vastuuvalmentajana Kauneuskoulutus Baroquessa Tampereella ja opetan tulevia kosmetologeja alan huippuammattilaisiksi. Tuttavani kysymys vuosikymmenien takaa on […]
Ihonhoidon suuntaviivat Visia-ihoanalyysistä
– Tämänkertaisesta asiakaskokemuksesta kertoo Tiina, 54-vuotias lehtori, jonka vapaa-aika täyttyy liikunnasta ja mökkeilystä. Ihonhoidon Tiina odottaa sopivan vaivattomasti nopeisiin arkirutiineihinsa, mutta vierailee mielellään myös hoitolan hemmoteltavana. – Talven jälkeen ihoni tuntui väsähtäneeltä ja elottomalta. Kun en osannut itse valita sopivinta kasvohoitoa, Krista kertoi VISIA –ihoanalyysista. Sen avulla saisin nopeasti tilannekatsauksen kasvojeni ihon kunnosta. Itse […]
Ihokarvojen poisto sokerilla
Tiedät mitä tarkoittaa, jos lähtee ajelemaan säärikarvoja edes vain sen yhden kerran. Siitä seuraa hetkellinen ihon sileys ja karvattomuus, mutta epämiellyttävä sänki nousee päivässä parissa. Kierre on valmis. Et voi lähteä viikon reissulle ilman koko karvanpoisto arsenaalia mukanasi. Mielestäni loistava tapa poistaa ei-toivottu karvoitus iholta ja hoitaa samalla ihoa on Alexandria Professional sokerointi. […]
Yrityksen nimen päivittäminen
Yrityksen nimen päivittäminen Nyt on se hetki, kun haluan jakaa julkisesti sen, mitä olen hiljaa prosessoinut mielessäni jo vuosia eli Kauneus- ja terveyshoitola Leilan nimen päivittäminen. Yrityksellä on pitkä historia, jo vuodesta 1976, jolloin suurin osa alamme paikoista oli kauneus- tai jalkahoitoloita. Mielestäni tänä päivänä nimemme on pitkä, kankea sekä vanhanaikainen. Itselleni oli selvää, […]
Silmäluomien kohotus ja harakanvarpaiden poisto Planoplas®-plasmahoidolla
Haluan seurata aikaa, tietää mitä kauneudenhoitoalalla ja nimenomaan ammattilaispuolella tapahtuu. Pitkä kokemukseni alalla on tehnyt minut kuitenkin skeptiseksi, enkä usko kaikkea mitä luvataan. Haluan kyseenalaistaa ja miettiä mikä on ylipäänsä mahdollista, kun puhutaan ihonhoidosta. Lupauksemme Leilassa on, ”Todistettavat tulokset”. Siksi olen tarkka siitä mitä ja miten hoitoja teemme. Tämä aasinsiltana siihen, että olen ollut oppimassa […]
Mietteitä mikroneulaushoidoista
Kirjoitan muutaman sanan mikroneulauksesta. Ellet varsinaisesti tiedä hoidosta, voit lukea siitä enemmän tästä linkistä, http://leila.fi/mikroneulaus/ koska tarkoitukseni ei ole avata sitä nyt perusteellisemmin. Tavoitteeni on laittaa lukijan, joka kenties harkitset hoitoa itsellesi, pohtimaan muutamia asioita ennen hoitojen aloittamista. Mielestäni tiedän aiheesta suhteellisen paljon, koska olen itse tehnyt mikroneulaushoitoja jo useita vuosia. Minulla on kokemusta sekä […]
Leilan hyvä tiimi
Kestävä huulimeikki
Mies kosmetologilla
Aikoinaan aloitettuani kosmetologin työt, ajattelin miesten ymmärtävän ihonhoidon merkityksen ja osaavan käyttää alamme palveluja. Melko pian huomasin ajatuksen vääräksi. Oma mielipiteeni on, että perheellä on tässä asiassa oma osuutensa. Mikäli perheen isä on ollut sitä mieltä, että ”Se on naisten hömpötystä” ja/tai äitikin pitää kauneushoitolassa käyntiä turhanpäiväisenä, vaatii nuorelta mieheltä hyvin paljon avata liikkeemme ovi […]
Eroon leikkausarvesta
Kosmetologi voi tehdä työtään monella tavalla. Meistä suurin osa nauttii siitä, että voi tuottaa asiakkaalleen nautintoa ja mielihyvää ihanilla rentouttavilla hoidoilla. Kosmetologin kädet eivät ole korvattavissa ja siksi monet vannovat hoitajan käsien nimeen. Mielestäni osoittaa ammattitaitoa ymmärtää missä menee raja, mihin eivät kätemme yksin riitä? Ihoa hoidettaessa, on asiakaalla oikeus odottaa hoidoltaan tuloksia. Tässä ollaan […]
Kasvohoitokonsepti
Uskaltaisin väittää, että katsomme päivittäin peilistä ja siksi tiedämme suunnilleen mitä kasvoillemme kuuluu ja minkälainen ihomme kunto on. Kuitenkin kosmetologi kuulee työssään melkein päivittäin asiakkaan pitävän ihoaan epäpuhtaana, vaikka se on silminnähden kuiva ja kaipaa kipeästi kosteutta. Varmasti tavallisin syy kosmetologilla käyntiin on ihon puhdistaminen. Henkilöt keiden iho on ollut nuoruudessa ja ehkä vielä aikuisiälläkin […]
Miksi ihmeessä käyttäisin kasvovettä?
Haluan kirjoittaa pienen vuodatuksen kasvoveden käytöstä. Paremminkin miten perustelen sen käyttöä asiakkailleni ja miksi minä itse sitä käytän? Olen ymmärtänyt, että moni kokee kasvoveden käytön täysin ylimääräiseksi työvaiheeksi jo muutenkin työlään iltapesun yhteydessä. Kuitenkin ne, jotka sitä säännöllisesti käyttävät ovat huomanneet sen viimeistelevän iltapesun tehokkaasti. Likainen pumpuli motivoi kummasti tekemään huolellisempaa iltapesua. Pari faktaa Terve […]