Yrityksen nimen päivittäminen
Nyt on se hetki, kun haluan jakaa julkisesti sen, mitä olen hiljaa prosessoinut mielessäni jo vuosia eli Kauneus- ja terveyshoitola Leilan nimen päivittäminen. Yrityksellä on pitkä historia, jo vuodesta 1976, jolloin suurin osa alamme paikoista oli kauneus- tai jalkahoitoloita. Mielestäni tänä päivänä nimemme on pitkä, kankea sekä vanhanaikainen.
Itselleni oli selvää, että haluan kunnioittaa perustajaa äitiäni Leilaa ja säilyttää hänen nimensä. Pohdittavaksi jäi mitä sen eteen tai perään. Uskoin myös vakaasti, että Rauman alueella ihmiset tunnistavat logomme, enkä halunut sitäkään radikaalisti muuttaa. Halusin nimen joka on selvästi edeltäjäänsä lyhyempi ja ytimekkäämpi. Nimen tulisi kertoa kuulijalle mitä varten olemme olemassa ja antaa mielikuvaa siitä, mitä tänä päivänä teemme.
Leilassa hoidetaan sitä mitä sinulla on eli ihoa. Haluamme, että kaikilla olisi terve, hoidettu, hyvinvoiva iho. Emme kuitenkaan luovuta, jos ihossa on erilaisia ongelmia. Ne ovat positiivisia haasteita, joihin käyttämämme hoitosarjat sekä erikoislaitehoidot tuovat apua. Anti-age hoidot terminä ei ole niinkään juttumme, koska jokainen ikääntyy. Me keskitymme ikääntymisen kontrollointiin ja iän tuomien merkkien korjaamiseen. Ymmärrämme mihin asti kädet yltävät hoitamaan ja milloin tarvitaan mukaan laitehoitoja. Hoidamme sieltä ”missä on ihon elämä eli pintaa syvemmältä”. Yhden miesasiakkaan sanoja lainatakseni: ”Olette tosissanne!”
Kyllä, olemme ihonhoidon ammattilaisia! Siitä nimivaihtoehtojen pyörittäminen lähti liikkeelle. Kunnian lopullisesta nimen keksimisestä saa yksi loistavista työntekijöistäni Iida ja logon päivityksestä Creative Cornerin Heli.
Ylpeänä voin kertoa, että Kauneus- ja terveyshoitola Leila on tänään Ihoklinikka Leila. Ajattelin, ettei asiakkaittemme tarvitse kokea identiteettikriisiä. He voivat edelleen kertoa käyvänsä Leilassa. Loppujen lopuksi mikään ei kuitenkaan muutu. Pyrimme tekemään edelleen sitä hyvää työtä, jota olemme jo tehneet ennenkin. Elämme tässä ajassa ja seuraamme aikaamme.
Ihonhoidon ammattilainen