Soita meille
Onko sinulla kysymys palveluistamme tai haluaisit tietää lisää?
Soita 02 822 9028 tai lähetä viesti Facebookin kautta.
Ihonhoidon ammattilaiset palveluksessasi
Olemme kaikki tutkinnon suorittaneita, ammattitaitoisia kosmetologeja. Perusasiat ja tieto eivät muutu, mutta niiden hallinnan lisäksi meidän tulee päivittää osaamistamme säännöllisesti erilaisin koulutuksin. Näin ollen haluamme pysyä ajan hermoilla ja olla alan edelläkävijöinä.
Toivomme, että meille asiakkaan on helppo tulla ja tunnelma liikkeessämme on välitön. Se, että asiakas uskoo ja kokee luottavansa ihonsa meidän käsiimme, on meille ensiarvoisen tärkeää.
Krista
Cidesco-kosmetologi, estenomi, omistaja
Krista on ollut yrittäjä-äidin mukana kauneudenhoitoalalla miltei koko ikänsä. Suoritettuaan Cidesco-tutkinnon 1995, hän palasi takaisin Raumalle ja aloitti työt yhdessä äitinsä kanssa. Kristan intohimo on hoitaa ihoa ikään kuin pintaa syvemmältä, tarjota asiakkaalleen näkyviä tuloksia hyödyntäen erilaisia hoitolaitteita. Hänen päivänsä täyttyvät monesti erilaisten iho-ongelmien hoitamisista sekä tehokkaampien laitehoitojen tekemisistä. Hän kokee aina nautintoa onnistuttuaan motivoimaan asiakasta parempaan kotihoitoon.
Kiitos 🙂 Sai taas motivaation hoitaa ihoa paremmin. Ihanaa luksusta elämään!
Ihana kosmetologi, jonka tapaamista aina oikein odottaa. Olen niin tyytyväinen❤️
Krista hoitanut kasvojani jo vuosien ajan. Luotan täysin hänen mielipiteisiin hoidoista ja tuotteista. Aivan pro.
Terapia hetki Kristan kanssa…saa aina hyvälle tuulelle❤️
Ystävällinen ja asiantunteva palvelu. Kasvot on luotettavissa käsissä : )
Merja
Kosmetologi
Merjan sydäntä lähellä on tavoitteellinen ihonhoito kotihoitosuosituksineen. Yhtenä intohimona hän kokee myös sokeroinnit.
Puhelias Merja kertoo olevansa ammattiinsa tyytyväinen, ihmisistä pitävä ja iloinen ihminen. Hän nauttii myös hemmoteluhoitojen tekemisestä, joista hän saa myös positiivista palautetta.
Hyvää työtä,ammattimaisesti ja kokemuksella -lisäksi ’hyvät jutut’
Hyvä palvelu ja hyvä asiantuntemus.
Parhain kasvohoito käynti missä olen koskaan käynyt. Sain hyvät ihonhoito ohjeet ja kuulin vielä asiakkaalta henkilökohtaisesti että juuri ostamani tuotteet on oikeasti hyvät. Kosmetologi Merja oli ihan huippu❤️
Leila
Madame Leila, kosmetologi
Leila perusti Kauneus- ja terveyshoitola Leilan 1976. Pitkän linjan yrittäjyys, palo ja intohimo kosmetologin työhön kiinnostaa edelleen. Hänestä on mukava kuulla tyttäreltään Kristalta edelleen mitä alalla ja liikkeessä tapahtuu.
Lähetä meille viesti
Mikäli asiasi koskee peruutuksia tai hoitovarauksia, otamme niitä vastaan vain puhelimitse (ei kuitenkaan tekstiviestitse) tai oman nettiajanvaraus linkin kautta.